Perjantaina illan tullen saavuimme Reina Sofian lentokentälle. Lensimme Suomesta Air Berlin-yhtiöllä luokkakaverini Aten kanssa. Hän on menossa Puerto de la Cruziin samaiseen suomalaiseen seurakuntaan tekemään harjoittelua, minä puolestani jään tänne etelän, Playa de las Americasin yksikköön. Meillä oli lennon vaihto Berliinissä ja vaihtoaikaa oli vain tunti, joten ehti sopivasti haukata sämpylän ja hedelmän välipalaksi. Sämpylä maistui oikein perinteiseltä saksalaiselta leivältä ja tuli jo aivan ikävä Saksassa oleilua. Molemmat lennot sujuivat hyvin ja toisella lennolla torkahdinkin hetkeksi. Meille tarjoiltiin maksuttomasti useamman kerran juotavaa ja erilaisia voileipiä, suklaapatukoita ja snackseja. Niillä pysyi hyvin tolpillaan koko matkan. Tuntuu hassulta että vuosi sitten kävimme haastattelussa koululla ja täytyi valita mihin haluaa lähteä monikulttuurisuus-jakson harjoittelua suorittamaan. Silloin innostuin ideasta päästä Teneriffalle ja tänne olen nyt päätynyt. Luulisin että melkein kolmasosa luokaltamme jäi loppujen lopuksi Suomeen, ja loput lähtivät ympäri maailmaa tutustumaan erilaisiin paikkoihin. On varmasti hienoa palata joulukuussa kouluun ja kuulla kaikkia niitä upeita kokemuksia erilaisista kulttuureista. Melkein jokaisella on blogi, josta pääsee onneksi jo matkan aikana lukemaan kuulumisia.

Ajatukseni oli alun perin opetella hieman espanjaa ennen tänne saapumistani, mutta sen verran kiiresenä koulu on pitänyt, ettei into ole riittänyt mihinkään ylimääräiseen. Onneksi täällä nopeasti oppii perus kohteliaisuuteen liittyviä sanoja, joita voi käyttää läpi matkan. Olen onneksi toiveikas sen suhteen, että näin turistipainoitteisella alueella hyvin moni paikallinen omaa perus englanninkielentaidot. Ainakin sellaiset, jotka ovat palveluammatissa tai töissä ruokapaikoissa. Kulttuurisokki ei varmastikaan ole aivan niin mahdoton, sillä olimme poikaystäväni kanssa täällä lomamatkalla tasan vuosi sitten marraskuussa. Majailimme Los Cristianoksessa, eli aivan Playa de las Americasin tuntumassa. Viihdyimme hyvin ja saimme yhden paikallisen ystävän, jonka kautta myöskin pystyin järjestämään asunnon itselleni täältä. Innokkaana odotan, mitä seuraavat kolme kuukautta tuovat tullessaan. Parasta kotona Suomessa oli tajuta se, että mukaan sain pakata bikinit ja kesävaatteita, eikä toppatakkia tarvinnut kaivaa varastosta ollenkaan. Pääsen suoraan ohittamaan pimeän ja kylmän syksyn Suomessa, ei haittaa.

Lentokentältä otin taxin Malibu Park-nimiselle huoneistohotellilleni, joka tulee olemaan kotini seuraavien kuukausien ajan. Respassa minua vastassa ollut mies ei puhunut kovinkaan sujuvaa englantia. Sain kuitenkin takuuvuokran maksettua ja pääsin huoneeseeni.
Ensivaikutelma huoneesta ei ollut kummoinen. Huonekalut olivat melko rähjäisiä ja sänky erikoinen. Kunhan sain makuuhuonetta järjesteltyä uudelleen ja tavarat kaappiin, alkoi olo tuntua kotoisalta. Pienen alkujärkytyksen ja hyvin nukutun yön jälkeen olin aamulla jo uusi ihminen.

Herättyäni menin respaan uudemman kerran. Tällä kertaa siellä oli vastassa mies, joka puolestaan puhui oikein sujuvaa englantia, joten asiat hoituivat erittäin tehokkaasti. Sain internet-yhteyden huoneeseeni ja samalla kävin San Eugenion keskustassa hakemassa puhelimeeni paikallisen prepaid-liittymän nimeltä Lebara. Alunperin minulle suositeltiin kansainvälistä Vodafone-liittymää, mutta vertailtuaan liittymien hintoja minulle, Lebara oli huomattavasti halvempi. Sen mukana saa myös tarjouksen, että kun seuraavan kerran käyn lataamassa arvoa liittymään, saan 10 eurolla 15 euron edestä puheaikaa. Kuulosta hyvältä! Sain heti kokea täkäläisen elämäntyylin odottelemalla puhelinmyymälän edustalla reilun tunnin luvatun aukeamisajan jälkeen, ennen kuin ensimmäinen myyjä saapui ja avasi liikkeen. Ainoa hankinta enää on siis Bono Bus-kortti, jolla kuulemma saa huikeita alennuksia paikallisen titsa-bussiyhtiön matkustajana.

Iltapäivällä otin kaiken ilon irti hotellin uima-altaasta ja lähes 30 asteen auringosta. Kunhan muistaa rasvata ihon, tuskin on mitään hätää tässä lämmössä. Aamulla en löytänyt mitään järkevää aamupalaa, joten kävin ostoskeskuksen kahvilassa nauttimassa raikkaan kanasalaatin ja tuorepuristettua appelsiinimehua. Ainut huono puoli mehussa oli sen lämpöisyys. Ensi kerralla taidan pyytää pari jääpalaa sekaan.

Puhelimeni päivitti itsensä saapumisiltana paikalliseen aikaan, jonka mukaan kuljin koko päivän. Tuntui ettei aika kulu millään ja iltapäivällä huomasin että todellisuudessa kello on vielä tunnin jäljessä puhelimeni ajasta. Ilta on siis vielä odotettua pidempi.. Ehdin ainakin kirjoitella kuulumisia ystäville, jotka ovat vuorokauden huolissaan odotelleen yhteydenottoa. Kaikenkaikkiaan ensimmäisen kokonaisen päivän tunnelma on hyvä.